Matkustelin yksinäni mummolaan ja päätepysäkilläni oli useimmiten Sanni vastassa, kaksi Tosca-karkkia taskussaan. Hän oli varmasti lähellä sataa ikävuottaan, silloisen laskutaitoni mukaan arvioituna. Todellisuudessa hän oli mummoni ikätoveri, mitä nyt oli huomattavasti mummuani vanhatekoisempi naamaltaan ja olemukseltaan. Taisi sitä olla mieleltäänkin.
Sannilla oli aina tummanpuhuva kotitakki yllään, oli kesä taikka talvi. Kotitakin alle sitten hän lisäili omakutoisia villahousujaan, kolmekin kerrosta päällekäin. Näin sen villahousukertymän hyvin selvästi kerran kun Sanni liukastui, lennähti selälleen jalat ilmassa. Eri mittaisia parsittuja villahousunpuntteja riitti. Silti sain ne Tosca-karkit silloinkin kaatumisestaan huolimatta. Kerroinhan minä auliisti, miksi äitini ei nyt tullut maalle mukanani. Sannilla oli hyvin harvoin mitään päällystakkia yllään, vanha huopahatun räysä oli harmailla kiharoillaan. Katse oli hyvin pistävä, johtuiko sitten ruskeista silmistä. Hänellä mustan aina kultaiset korvarenkaat, jotka olivat niin nirkosen lähellä korvalehden reunaa, että henkäyskin olisi voinut ne pudottaa. Vaan siinäpä ne killuivat. Muisti aina sanoa, ettei hän tuhlaa vaatteisiin, pitää siskontytölle jättää perintöä kunnolla ja tällä konstilla säästyy.
Sanni kulki kylää ympäri, talosta toiseen. Toi tullessaan uutisia - halusi tai ei- ja mitä varmemmin vei uusia juttuja mukanaan - halusi tai ei. Loppu vuosinaan Sanni alkoi teeskentelemään huonokuuloista. Tämä oli taktiikka siihen, että väki tuvassa alkoi säädellä ääntään ja puhua asioita kuiskaten kylän tietotoimiston tullessa paikalle. Huonokuuloisena hän onnistui urkkimaan taas viemisiä eteenpäin.
Tällaiseen tiehen nuoskalumen aikaan olisi piirtynyt chaplinin kävelyä muistuttava askellus. Persoonallinen tyyli oli helposti tunnistettavissa ja erotettavissa muita kulkijoista.
Sanni oli jäänyt asumaan hieman villin tilallisen, Jalmarin, naapuriin. Jalmarilla oli kuuma veri nuorena ja hän taisi pistää Sannin pään sekaisin kerta heitolla. Meni siinä sivussa metsääkin matalaksi, kovasti kun oli iloluontoinen nuorena tuo mies. Siitä vaan ei valmiimpaa syntynyt.
Kyläläiset kyselivät tilannetta kun aivan yökseen mies jäi... siihen Sanni oli tokaissut, ettei siinä muuta ole, kunhan tuli pokia höyläämään. Se olikin sitten niitti sille asialle ja kyläläiset riemuitsivat.
Sanni menetti Jalmarin talollisen tyttärelle, Reettalle. Tästäpä hän sydämistyi niin paljon, että peittosi klapilla nuorikon ylärapulle eräänä ehtoona. Ei onneksi henki Reettalta lähtenyt.
Viisi vuosikymmentä jaksoi odotella, että Jalmari päänsä kääntäisi. Vaan ei sitä ihmettä tapahtunut. Katkera, vanha ja erittäin pahansuopa Sanni vinttasi kylää ympäri ja jokaiseen tuomaansa uutiseen hän paketoi jotenkin jotain hapanta Reettan ja Jalmarin elosta. Tätä pahaa jatkui vielä Jalmarin pojallekin, joten sitkeä ja kaamea on naisen katkeruus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti